Luova Hyvinvointi
Lääkärit portinvartijoina
Keskustelu medikalisaatiosta eli lääketieteellistämisestä käy yhteiskunnassamme vilkkaana. Tämä näkyy erityisesti mielenterveyden haasteisiin liittyvässä keskustelussa. Järjestelmässämme vaaditaan diagnooseja useassa tilanteessa. Tästä hyvä esimerkki on menetys ja siitä seuraavat tunteet. Suru ei ole sairaus, mutta esimerkiksi läheisen menehtymisen yhteydessä moni saattaa tarvita sairauslomaa. Myös pitkään jatkunut stressi voi olla uhka toimintakyvylle. Mikäli haluaa saada Kelan tukemaa kuntoutuspsykoterapiaa, tarvitaan tähänkin diagnoosi. Lisäksi yksilölliset opetusjärjestelyt, lisäaika tentissä ja mukautukset työpaikalla vaativat diagnoosin. Apua saa harvoin vain pyytämällä, siihen vaaditaan lääkärinlausunto. Näin ollen apua tarvitsevilla ei useinkaan ole muuta vaihtoehtoa, kuin hakeutua lääkärin vastaanotolle.
Vaikka medikalisaatiolla on varjopuolensa, siitä on myös hyötyä. Diagnoosi on lääkärille työväline, jonka avulla voidaan suunnitella potilaan tarvitsema hoito. Lisäksi se voi toimia tärkeänä itseymmärryksen välineenä. Diagnoosit ovat lisääntyneet, mutta tämä tarkoittaa myös sitä, että tietämys on lisääntynyt. On vaikea uskoa, että hyvinvoiva ja toimintakykyinen ihminen menisi helposti lääkärin vastaanotolle vain shoppailemaan diagnooseja. Nämä prosessit ovat usein raskaita, niihin tuskin ryhdytään huvin vuoksi. Haasteet arjessa ovat todellisia. Niiden vähättely johtaa helposti siihen, että ihmiset eivät saa ajoissa tarvitsemaansa apua. Tästä voi seurata ongelmien pahenemista ja jopa itsemurhia.
Vaikka ylidiagnosointi onkin joskus haaste, sitä on myös alidiagnosointi. Potilaan kuulluksi tuleminen ja oman elämän asiantuntijuuden huomioon ottaminen ehkäisevät alidiagnosointia. Vaikka tietämys on yleisesti ottaen lisääntynyt, on esimerkiksi tiedossa, että tyttöjen ja naisten autismi sekä ADHD ovat alidiagnosoituja. Tyttöjä saatetaan kohdella usein eri tavoin kuin poikia. Tämä voi näyttäytyä esimerkiksi niin, että poikien hyperaktiivinen käyttäytyminen ja muu ulospäin näkyvä oireilu sallitaan heille tyypillisemmin kuin tytöille. Tytöiltä puolestaan odotetaan enemmän hillittyä käytöstä. Voidaan arvella, että ainakin osittain tästä syystä monet tytöt oppivat peittelemään piirteitään ja jäljittelemään neurotyypillistä käyttäytymistä. Tällöin levottomuus voi kääntyä heillä sisäänpäin. Tämä johtaa helposti siihen, että tytöt käyttävät toimintakyvyn haasteisiin kompensaatiokeinoja, kuten korostunutta sinnikkyyttä ja tunnollisuutta. Kuormitus kasaantuu ja usein tämä kuitataan aikuisiässä ahdistushäiriö- ja masennusdiagnooseilla. (Koponen & Jehkonen 2019; Autismiliitto 2022.)
Lääkärit toimivat avunsaannin portinvartijoina. Tähän liittyy valta ja vastuu. Yhteiskunnan rajalliset resurssit ovat toki väkisinkin mukana määrittämässä kuka saa apua. Tähän ei aina yksittäinen lääkäri voi vaikuttaa. Kuitenkin olisi myös tärkeää pohtia, onko kyse resurssipulasta vai siitä, mihin ja keihin resursseja halutaan kohdistaa. Tämä vaatii laajempaa yhteiskunnallista keskustelua ja poliittista päätöksentekoa.
24.10.2025
Lähteet:
Koponen, V. & Jehkonen, M. 2019. Naisen tarkkaavushäiriö – lapsuudesta aikuisuuteen. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 135(3):283-8. Viitattu 24.10.2025. https://www.duodecimlehti.fi/duo14762
Autismiliitto 2022. Viitattu 24.10.2025. https://autismiliitto.fi/autismi/erilaista-autismia/autismikirjo-tytoilla-ja-naisilla/